Lähes säännöllisin väliajoin Suomessa nostetaan esille työviikon lyhentämistä nelipäiväiseksi tai työpäivän lyhentämistä kuusituntiseksi.
Perusteluja on monia. Työaikaa haluttaisiin lyhentää, jotta ihmiset jaksaisivat paremmin ja meillä olisi enemmän aikaa perheillemme ja harrastuksillemme. Usein sanotaan myös, etteivät ihmiset kuitenkaan jaksa olla tehokkaita kahdeksaa tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa, joten olisi sama lyhentää työaika suoraan lyhyemmäksi ja tehdä tuo aika työtä tehokkaasti. On myös vedottu siihen, että Suomessa ei ole lyhennetty työaikaa vuosikymmeniin.
Joskus myös ajatellaan, että työn jakaminen lisäisi työpaikkoja. Tosin ekonomistit ovat eri tutkimusten valossa todenneet, että työn jakaminen ei luo työpaikkoja. Ainakaan, elleivät palkat samalla laske.
Teknologian kehityksen ja talouskasvun on katsottu tuovan mahdollisuuksia tehdä vähemmän töitä. Työajan lyhentämistä on tarjottu ratkaisuksi myös paljon puhuttavaan työssäuupumiseen.
Onko työelämä sitten todella rankempaa kuin ennen ja haittaako työ ylitsepääsemättömästi perhe-elämäämme ja harrastuksiamme? Ei ainakaan vuosittaisen työajan määrän valossa. Meillä on nyt elämämme aikana enemmän vapaata kuin koskaan ennen historiassa.
Työn osuus koko elinkaaresta puolittunut
Sata vuotta sitten Suomessa siirryttiin 8 tuntiseen työpäivään, työviikon pituudeksi määrättiin 47 tuntia. Vuonna 1969 lauantait muuttuivat vapaapäiviksi, silloin siirryttiin 40 tuntiseen työviikkoon. Tämän jälkeen viikkotyöaikaa ei ole lyhennetty – sen sijaan vuosityöaika on lyhentynyt sadassa vuodessa 2 400 tunnista 1 600 tuntiin.
Vuosilomamme on pidentynyt 1930-luvun yhdestä viikosta viiteen tai jopa kuuteen viikkoon vuodessa. Vuonna 1992 arkipyhämuutoksessa loppiainen ja helatorstai muutettiin takaisin vapaapäiviksi.
Eliniän kasvu ja pidentyneet opiskeluajat tarkoittavat, että ihminen viettää yhä vähemmän elämästään töissä. Eläkkeellä ehditään viettää aikaa entistä enemmän ja vieläpä terveenä. 50 vuotta sitten työuran pituus oli noin 70 prosenttia suomalaisen miehen elinkaaresta, nyt työn osuus koko elinkaaresta on puolittunut (Kiander).
Tukevatko nykyiset kulutustottumuksemme lyhyempää työaikaa?
Ihmisiä on alkanut kiinnostaa yhä enemmän kuluttaminen, ei pelkkä vapaa-ajan lisääminen. Halutaan myös jatkuvasti helpompaa ja nopeampaa kuluttamista sekä parempia ja henkilökohtaisempia palveluita, mikä edellyttää ostajalta rahaa ja tuottajalta työvoimaa.
Jo nyt moni purnaa sitä, että lääkäriin ei pääse viikonloppuna, heinäkuussa Suomi on kiinni ja sunnuntaisin kun on kerrankin aikaa, ei avonaista ravintolaa meinaa pikaruokaloita lukuunottamatta löytyä. Tukevatko siis nykyiset kulutustottumuksemme työajan lyhentämistä?
Kytkeytymisemme globaaliin kehitykseen ja uudet kulutustottumuksemme ovat johtaneet siihen, että työlle on uudenlaista kysyntää, meidän on pitänyt sopeutua palvelemaan myös muuta maailmaa ja joudumme myös kilpailemaan sen kanssa. Niinpä työaikamme pitäisi olla jossain määrin linjassa suhteessa muuhun maailmaan.
Muualla työaika lyhenee nihkeästi. Ranskassa viikkotyöaikaa lyhennettiin 35 tuntiin, mutta siitä on jouduttu osin perääntymään. Laajassa ruotsalaistutkimuksessa havaittiin, että työajan lyhennyksellä oli vaikutuksia uneen, vireyteen ja stressiin, mutta Työterveyslaitoksen mukaan vaikutukset eivät olleet merkittäviä.
Kansainvälisesti viikkotyöajan lyhentäminen ei ole saanut erityisen laajaa kannatusta. Suomessakin ollaan menty pikemminkin toiseen suuntaan, kun kikyssä lisättiin vuosittaista työaikaa ja eläkeuudistus siirsi eläkkeellejäämisaikaa kauemmas. Suomessa onkin väitetty olevan - ainakin ennen kikyä - Euroopan lyhin työviikko.
Työaika on aina lyhentynyt – mutta se voi myös pidentyä
Jotkut näkevät työajan lyhentymisen luontevana jatkumona tästä eteenpäinkin ja sekin on yksi pohtimisen arvoinen skenaario, mutta myös toinen suunta on mahdollinen.
Tuottavuuden kasvun on haluttu valuvan työntekijöiden hyödyksi. Tuottavuuden kasvu näyttää kuitenkin olevan nyt hidastumassa ja talouden kasvuennusteita lasketaan. Sen lisäksi jakovaraa joudutaan suuntaamaan yhä enemmän ikääntyvästä väestöstä huolehtimiseen ja eläkkeisiin.
Harva pystyy enää tekemään koko työuraansa tasaisesti samalla työnantajalla. Työuraan voi sisältyä isoja mullistuksia, totaalisia tuskan hetkiä tai ajanjaksoja sekä työttömyyttä, mutta toisaalta myös mukaansatempaavaa menestystä, työn imua ja iloa.
Vapautta ovat tuoneet myös joustavat työajat tai mahdollisuus osa-aikaiseen työhön, kun muu elämä sitä vaatii. Johtamiskulttuuri on kehittynyt paremmaksi, työhyvinvoinnista on tullut tärkeää ja yhä useampi pääsee itse vaikuttamaan oman työnsä tekemisen tapoihin. Vapaus tietenkin tuo myös vastuuta ja itseohjautuvuus vaatii meiltä uusia kykyjä.
Jos työ on yhtä kärsimystä, nelipäiväinenkin viikko on liikaa. Voisi olla viisasta suunnata voimavarat työelämän parantamiseen työpaikalla. Työpaikka, oman itsensä toteuttaminen ja kehittäminen sekä oma työyhteisö voivat olla elämän tärkeimpiä kulmakiviä eikä niiden poistaminen kartalta ole välttämättä mikään puhdas itseisarvo.
Oleellista on myös miettiä, mihin vapaa-aikamme lopulta käytämme: tukeeko se hyvinvointiamme ja jaksamistamme?
