Sivut

maanantai 30. lokakuuta 2017

Räyhänhengestä rauhanhenkeen - 12 vinkkiä kauniiseen kritiikkiin


Keskustellaanpa muutama sana suomalaisesta palautteenantokulttuurista. Höhhöö. Kuulen jo muutaman hörähdyksen. Eihän Suomessa anneta palautetta. Ainakaan millään asiallisella tavalla. Hampurilaismalli? Oli trendi joskus 1980-luvulla.

Korjaava palaute eli tuttavallisemmin kritiikki on meille usein vaikeinta käsitellä. Kritiikin saaminen ahdistaa, asetumme heti puolustuskannalle. Mitä, minäkö? Enkä! Kritiikin saaja voi myös ahdistua ja potea syyllisyyttä virheistään.



Korjaava palaute ei nolaa vaan etsii ratkaisuja


Suuri merkitys ahdistuksen vähentämisessä on, miten korjaava palaute annetaan. Esimerkiksi some on täynnä näsäviisaita, jotka huomauttelevat meitä virheistä. Tuossa on virhe, tuo nyt vasta tyhmä mielipide olikin. Tuo on väärin ja tämä meni pieleen. Korjaa se.

Mitä jos emme osoittelisikaan virhettä ja asettaisi toista noloon asemaan, vaan keskittyisimme mieluummin asian korjaamiseen?

Tässä vaiheessa voidaankin unohtaa jo termi kritiikki ja keskittyä vain korjaamiseen. Sehän on palautteemme tarkoitus, muuttaa toimintaa jotenkin toisenlaiseksi, jotta jatkossa pääsemme parempaan lopputulokseen.

Tavoite ei ole nolata toista. Tärkeintä korjaavassa palautteessa on ratkaisukeskeisyys.



Näin annat korjaavaa palautetta


  • Varmista hyvä ympäristö palautteelle. Kysy onko hetki aikaa, pyydä sivummalle
  • Tarkista palautteen oikeellisuus, mitä oikeasti tapahtui, mitkä ovat faktat. Sano ääneen tulkintasi: Olen havainnut, että olet ollut useasti myöhässä/väsynyt/pahantuulinen
  • Kysy toiselta arvio omasta tilanteestaan. Miten itse näet tilanteen, oletko väsynyt, onko kaikki hyvin, miten voit? Mitä sinun mielestäsi tässä hankalassa tilanteessa tapahtui?
  • Esitä konkreettinen toive ja perustelut. Minulla olisi toive, että tämän syksyn aikana saisimme tämän asian hoidettua, jotta pääsemme parhaaseen tulokseen
  • Ole nöyrä. Olisin itsekin voinut toimia tässä paremmin ja antaa tarkemmat ohjeet
  • Unohda ongelman synnyn vatvominen. Suuntaa keskustelu ja ajattelu toivottuun lopputulokseen
  • Pohtikaa konkreettisia keinoja tavoitteen saavuttamiseksi
  • Pyri rakentamaan luottamusta ja arvostavaa vuorovaikutusta välillenne. Ylläpidä positiivisen palautteen kulttuuria. Tunnista toisen osapuolen kritiikinkestokyky
  • Rakenna luottamusta käyttämällä me-muotoa. Unohda sinä-syyttelyt: ”sinä olet tuollainen vaikea ja sinä aina teet noin tyhmästi…” Pikemminkin: Miten me voisimme yhdessä päästä parempaan lopputulokseen?
  • Monessa työyhteisössä kannustetaan ideointiin. Joskus ideoitakin pitää torpata, mutta hellästi. Tärkeää on osoittaa, että idea on kuultu ja noteerattu
  • Voit haastaa lempeästi idean antajan: mikä olisi konkreettinen suunnitelma, millä ajalla ehtisit tämän tehdä. Sopisiko jos tekisit nämä kiireelliset asiat ensin tähän päivään mennessä ja jos sitten jää aikaa, voidaan katsoa tätä asiaa uudestaan
  • Palautekeskustelun lopuksi voi vielä kysyä toiselta, mitä mieltä olet tästä nyt. Onko tämä ok? Mikä on seuraava konkreettinen askel, miten edistät asiaa. Ja sitten vaan: let’s do it


Kun saat itse korjaavaa palautetta...


  • Suostu kuuntelemaan, älä väitä vastaan
  • Kysele, kunnes ymmärrät, mistä toinen puhuu. Kysy, mitä sinun pitäisi tehdä. Kysy, mitä toinen tekisi sinun tilanteessasi
  • Pelasta tilanne pudottamalla aseet, hengitä syvään, pahoittele. Kiitä asian esiintuomisesta, vaikka kuinka kyrsisi


Rakenna luottamusta kiitoksin


Palautteen tarkoitus on ohjata toimintaa ja sitä on annettava oikein perustein. Mikromanageeraus ja pikkuvikoihin jatkuva puuttuminen rapauttaa luottamusta.
Luottamusta voi rakentaa kehumalla ja kiittämällä. Ihminen tarvitsee paljon kehuja, jotta hän jaksaa. Perustarpeemme on tulla hyväksytyksi.

Ihmisen suoriutuminen paranee merkittävästi, kun häntä kiitetään. Sekä positiivisen palautteen antajan että saajan stressihormonit laskevat ja hyvänolon hormonit heräävät, vaikutukset voivat kestää pitkäänkin.

Sama pätee myös kriittiseen palautteeseen. Muistat varmasti ikuisesti, kun sait huudot joltakin.

Kiitä ja tule kiitetyksi. Tärkeää on oppia myös ottamaan vastaan kehuja. Kehuja antava tuntee helposti olonsa torjutuksi, jos kiitoksen saaja kiemurtelee, että eihän tämä nyt mitään ole. 

Kun saat kehuja, sano vähintään: kiitos.


Kiitos tästä blogin ideasta Montevistan toimitusjohtaja ja Happy at Work -valmentaja Riikka Pajuselle, Aller Median toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälälle sekä Specia ry:n väelle Uuden työn johtaminen -tapahtuman järjestämisestä 27.10.2017. Olette mahtavia ja inspiroitte minua suuresti!

lauantai 18. helmikuuta 2017

Älä sittenkään seuraa intohimoasi




Netti on pullollaan ”follow your passion" –sloganeita, osoittaa start up yrittäjä, Karri Liikkanen ammattijärjestöjen yhteisessä urasparraustapahtumassa Humanisti2020 Helsingin yliopistolla. 


– Työstä olevinaan puhutaan entistä enemmän, mutta Googlen hakukäyrät osoittavat, että intohimosta työhön puhutaan vieläkin enemmän. 


Urasta puhuttaessa usein ykkösneuvoksi nousee se, että kannattaa seurata omaa intohimoaan tekemiinsä asioihin. 

On totta että, intohimo tuo runsaasti mielekkyyttä työpäivään ja intohimolla saa merkittävästi enemmän tulosta kuin vastahakoisuduella. 

Innostus yhdistettynä flowhun on ihana tunne, eikä otsa rypyssä puurtajia kukaan oikein jaksa katsellakaan.

Esitän seuraavaksi kuitenkin kolme teesiä, miksi intohimoaan ei kannata aina seurata.


 1. Jos et seuraa intohimoasi, voit saada työpaikan


Individualistisessa maailmassa olemme jo oppineet kysymään jatkuvasti itseltämme, mitä juuri minä haluan, millainen on minun unelmaurani ja juuri minun unelmieni työpaikka. Asetamme erilaisia reunaehtoja niin nykyiselle kuin tulevallekin työllemme.

Mitä jospa pohtisimmekin enemmän sitä, mitä itse voisimme tarjota työpaikalle, Liikkanen kysyy.


– Kehitä itsesi niin hyväksi, että sinua ei voida jättää huomioimatta. Tee jotain niin kallisarvoisen tärkeää ja kiinnostavaa, että sinulle halutaan maksaa siitä. Meidän ei pitäisi kysyä jatkuvasti sitä, mitä minä saan. On kysyttävä enemmän, mitä mitä voin antaa.


Liiallinen intohimon seuraaminen voi rajata näkökenttää niin, että sokeutuu uusille mahdollisuuksille. Täydellinen intohimo voi myös sinut jumittaa alalle, joka kuoli jo kymmenen vuotta sitten, eikä enää työllistä.

Käännä hallitusti kelkka, jos intohimosi ei tuo sinulle työpaikkaa tai ala ei ollutkaan sinulle sopiva. 

Joskus järjestys voi olla myös toinen: opettele nauttimaan siitä, mitä teet tällä hetkellä, äläkä vain odota, että kultahiput putoavat taivaalta syliisi. 

Uraverkosto Ompeluseuran Upea Ura -tapahtuman avannut Tarja Halonen sanoi, että hän ei ole koskaan erityisemmin harrastanut urasuunnittelua. 

– Olen aina pyrkinyt nauttimaan siitä, mitä teen ja tekemään työni mahdollisimman hyvin. Se on vienyt minua eteenpäin.


2. Jos et seuraa jatkuvasti intohimoasi, et uuvu työssäsi niin helposti


Työvoimamme on polarisoitunut. On heitä, jotka eivät tunnu saavan mitenkään töitä ja sitten on se sektori, joka tekee töitä viiden ihmisen edestä päivässä. 

Usein vieläpä viimeksi mainitun Duracell-pupun ajatusmaailmaa hallitsee paholainen, jonka nimi on ”intohimo työhön”.

Kun työ on intohimo ja elämäntapa, se voi jossakin vaiheessa käydä sekä itselle että lähipiirille raskaaksi. Miljoona asiaa roikkuu to do -listalla ja olisi ihanaa muuttaa koko maailma siinä sivussa, mutta pahus kun tunnit eivät riitä. Ja terveys menee.

Työn intohimon hillitseminen voi joissain tapauksessa tuoda rauhallisemmat yöunet ja parempia ihmissuhteita elämään. Myös levännyt pomo on mukavampi, kuin burn outin partaalla oleva.


3. Parempaa bisnestä - kuuntele muiden intohimoja ja vasta sen jälkeen omaasi 


Moni perustaa yrityksen siksi, että saa tehdä juuri sitä, mitä haluaa. Kurjat kuppilat –tv-sarjan jaksossa ravintola oli omistajansa intohimo, mutta asiakkaita siellä ei käynyt.

Voi olla, että sinusta on maailman ihaninta virkata pipoja tai askarrella pihatonttuja, mutta onko niille kysyntää? 

Jos kauppa ei käy, vika on yleensä joko itse tuotteessa, hinnassa tai markkinoinnissa, mahdollisesti jopa kaikissa. 

Tähän auttaa kuuntelu. Jos et kuuntele pelkästään omaa intohimoasi, vaan asiakkaidesi, saat yrityksesi kukoistamaan ja varmistat samalla työpaikkasi.

Kysy asiakkailta, tunnustele fiilistä tapaamisessa tai yhteydenotossa. Kuuntele työntekijöitäsi, pomoasi, puolisoasi, lähipiiriäsi. Pysähdy.

– Opettele ne taidot, jotka sinulta puuttuvat unelmiesi
saavuttamiseksi, Liikkanen rohkaisee.

Maailma huutaa sinulta palvelusta, tee se sille. Mutta muista kuitenkin ensin kuunnella, mitä se sanoo.