Töissäkö rankkaa? Teemme vähemmän töitä kuin koskaan ennen

Lähes säännöllisin väliajoin Suomessa nostetaan esille työviikon lyhentämistä nelipäiväiseksi tai työpäivän lyhentämistä kuusituntiseksi.

Perusteluja on monia. Työaikaa haluttaisiin lyhentää, jotta ihmiset jaksaisivat paremmin ja meillä olisi enemmän aikaa perheillemme ja harrastuksillemme. Usein sanotaan myös, etteivät ihmiset kuitenkaan jaksa olla tehokkaita kahdeksaa tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa, joten olisi sama lyhentää työaika suoraan lyhyemmäksi ja tehdä tuo aika työtä tehokkaasti. On myös vedottu siihen, että Suomessa ei ole lyhennetty työaikaa vuosikymmeniin.

Joskus myös ajatellaan, että työn jakaminen lisäisi työpaikkoja. Tosin ekonomistit ovat eri tutkimusten valossa todenneet, että työn jakaminen ei luo työpaikkoja. Ainakaan, elleivät palkat samalla laske. 

Teknologian kehityksen ja talouskasvun on katsottu tuovan mahdollisuuksia tehdä vähemmän töitä. Työajan lyhentämistä on tarjottu ratkaisuksi myös paljon puhuttavaan työssäuupumiseen.

Onko työelämä sitten todella rankempaa kuin ennen ja haittaako työ ylitsepääsemättömästi perhe-elämäämme ja harrastuksiamme? Ei ainakaan vuosittaisen työajan määrän valossa. Meillä on nyt elämämme aikana enemmän vapaata kuin koskaan ennen historiassa.

Työn osuus koko elinkaaresta puolittunut

Sata vuotta sitten Suomessa siirryttiin 8 tuntiseen työpäivään, työviikon pituudeksi määrättiin 47 tuntia. Vuonna 1969 lauantait muuttuivat vapaapäiviksi, silloin siirryttiin 40 tuntiseen työviikkoon. Tämän jälkeen viikkotyöaikaa ei ole lyhennetty – sen sijaan vuosityöaika on lyhentynyt sadassa vuodessa 2 400 tunnista 1 600 tuntiin.

Vuosilomamme on pidentynyt 1930-luvun yhdestä viikosta viiteen tai jopa kuuteen viikkoon vuodessa. Vuonna 1992 arkipyhämuutoksessa loppiainen ja helatorstai muutettiin takaisin vapaapäiviksi.

Eliniän kasvu ja pidentyneet opiskeluajat tarkoittavat, että ihminen viettää yhä vähemmän elämästään töissä. Eläkkeellä ehditään viettää aikaa entistä enemmän ja vieläpä terveenä. 50 vuotta sitten työuran pituus oli noin 70 prosenttia suomalaisen miehen elinkaaresta, nyt työn osuus koko elinkaaresta on puolittunut (Kiander).

Tukevatko nykyiset kulutustottumuksemme lyhyempää työaikaa?

Ihmisiä on alkanut kiinnostaa yhä enemmän kuluttaminen, ei pelkkä vapaa-ajan lisääminen. Halutaan myös jatkuvasti helpompaa ja nopeampaa kuluttamista sekä parempia ja henkilökohtaisempia palveluita, mikä edellyttää ostajalta rahaa ja tuottajalta työvoimaa. 

Jo nyt moni purnaa sitä, että lääkäriin ei pääse viikonloppuna, heinäkuussa Suomi on kiinni ja sunnuntaisin kun on kerrankin aikaa, ei avonaista ravintolaa meinaa pikaruokaloita lukuunottamatta löytyä. Tukevatko siis nykyiset kulutustottumuksemme työajan lyhentämistä?

Kytkeytymisemme globaaliin kehitykseen ja uudet kulutustottumuksemme ovat johtaneet siihen, että työlle on uudenlaista kysyntää, meidän on pitänyt sopeutua palvelemaan myös muuta maailmaa ja joudumme myös kilpailemaan sen kanssa. Niinpä työaikamme pitäisi olla jossain määrin linjassa suhteessa muuhun maailmaan.

Muualla työaika lyhenee nihkeästi. Ranskassa viikkotyöaikaa lyhennettiin 35 tuntiin, mutta siitä on jouduttu osin perääntymään. Laajassa ruotsalaistutkimuksessa havaittiin, että työajan lyhennyksellä oli vaikutuksia uneen, vireyteen ja stressiin, mutta Työterveyslaitoksen mukaan vaikutukset eivät olleet merkittäviä.

Kansainvälisesti viikkotyöajan lyhentäminen ei ole saanut erityisen laajaa kannatusta. Suomessakin ollaan menty pikemminkin toiseen suuntaan, kun kikyssä lisättiin vuosittaista työaikaa ja eläkeuudistus siirsi eläkkeellejäämisaikaa kauemmas. Suomessa onkin väitetty olevan - ainakin ennen kikyä - Euroopan lyhin työviikko.

Työaika on aina lyhentynyt – mutta se voi myös pidentyä

Jotkut näkevät työajan lyhentymisen luontevana jatkumona tästä eteenpäinkin ja sekin on yksi pohtimisen arvoinen skenaario, mutta myös toinen suunta on mahdollinen.

Tuottavuuden kasvun on haluttu valuvan työntekijöiden hyödyksi. Tuottavuuden kasvu näyttää kuitenkin olevan nyt hidastumassa ja talouden kasvuennusteita lasketaan. Sen lisäksi jakovaraa joudutaan suuntaamaan yhä enemmän ikääntyvästä väestöstä huolehtimiseen ja eläkkeisiin.

Harva pystyy enää tekemään koko työuraansa tasaisesti samalla työnantajalla. Työuraan voi sisältyä isoja mullistuksia, totaalisia tuskan hetkiä tai ajanjaksoja sekä työttömyyttä, mutta toisaalta myös mukaansatempaavaa menestystä, työn imua ja iloa.

Vapautta ovat tuoneet myös joustavat työajat tai mahdollisuus osa-aikaiseen työhön, kun muu elämä sitä vaatii. Johtamiskulttuuri on kehittynyt paremmaksi, työhyvinvoinnista on tullut tärkeää ja yhä useampi pääsee itse vaikuttamaan oman työnsä tekemisen tapoihin. Vapaus tietenkin tuo myös vastuuta ja itseohjautuvuus vaatii meiltä uusia kykyjä.

Jos työ on yhtä kärsimystä, nelipäiväinenkin viikko on liikaa. Voisi olla viisasta suunnata voimavarat työelämän parantamiseen työpaikalla. Työpaikka, oman itsensä toteuttaminen ja kehittäminen sekä oma työyhteisö voivat olla elämän tärkeimpiä kulmakiviä eikä niiden poistaminen kartalta ole välttämättä mikään puhdas itseisarvo.

Oleellista on myös miettiä, mihin vapaa-aikamme lopulta käytämme: tukeeko se hyvinvointiamme ja jaksamistamme?

Ilmasto uusiksi – uravalintojen kautta

Maaliskuun puolessavälissä pidettiin koululaisten suuri ilmastolakko eduskuntatalon portailla. Koululaiset halusivat osallistua kansainväliseen tempaukseen, jossa he ottivat kantaa ilmastonmuutokseen puuttumisen tärkeyteen.

Lakoilla ja marsseilla saavutetaan usein median huomio, mutta mitä sitten? Aloin pohtia, miten konkreettisilla elämän valinnoilla ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinoin, lajittelun ja kasvissyönnin lisäksi, ilmastoaktiivinen nuori voisi todella vaikuttaa ympäristön suojeluun?

Viestintätoimisto Ellun Kanoilla pidettiin samalla viikolla ilmastoaiheinen tilaisuus, joka vilisi innokkaita, vaikuttamishaluisia nuoria. Tässäkin tilaisuudessa nousi esiin, että moni nuori haluaisi työskennellä ympäristöjärjestössä, joka ajaa ympäristöasioita ja pyrkii muuttamaan maailmaa vähäpäästöisemmäksi.

Ellun Kanojen hallituksen puheenjohtaja Kirsi Piha kuitenkin korosti hakeutumaan töihin muualle kuin pieniin, vähävaraisiin järjestöihin. Niillä nimittäin on lopulta hyvin vähän valtaa tässä maailmassa. Todelliset ympäristöön vaikuttavat päätökset tehdään jossakin aivan muualla ja hyvin eri porukalla.

Todelliset suurvaikuttajat: ilmatieteenlaitokset

Se, miten ilmastonmuutoskysymys vihdoin räjäytti ihmisten tajunnan, ei ollut järjestötoiminnan tai mielenosoitusten lopputuote. Luonnollisesti ympäristöjärjestöt ovat puhuneet asiasta pitkään, mutta mitä lopulliseen yhteisymmärrykseen tarvittiin, oli pitkäjänteinen, kansainvälinen asiantuntijayhteistyö ja taitava, konsensushakuinen neuvottelutyö.

IPCC:n raporttia valmisteli 91 ilmastotutkimuksen johtavaa asiantuntijaa 40 eri maasta. Joukossa ei juurikaan näy järjestöihmisiä (YK:n ja Maailman ilmatieteen järjestön leiman lisäksi), vaan raporttia ja koko prosessia hallitsevat kansallisten ilmatieteenlaitosten johto ja pitkään asian parissa työtä tehneet tutkijat. Tästä päätellen todellisen vaikuttajan pitäisi pyrkiä töihin mieluummin Ilmatieteenlaitokselle kuin Greenpeacelle.

Asiantuntija- ja tutkimustyön lisäksi todellinen vaikuttaminen edellyttää sinnikästä yhteistyötä ja verkostoja yli mannerten. Voi vain kuvitella, millaisia kompromisseja 91 ilmastoasiantuntijaa joutuu tekemään, jotta konsensus saavutetaan aina Kiinasta, Intiasta ja Botswanasta Saksaan ja Norjaan asti.

Toki politiikankin kautta voi vaikuttaa, mutta se tarkoittaa asiantuntijoiden kuulemista, konkreettisten ratkaisuehdotusten kehittämistä ja kykyä saada ihmiset puolelleen.

Ympäristöteko: Ura teknologian tai kiinteistöalan parissa

Paljon vähäpäästöistä teknologiaa on jo olemassa, mutta nämä pitää ottaa vahvemmin käyttöön. Tärkeää on myös tunnistaa ne pullonkaulat, mikä estää näiden teknologian käyttöönoton. Usein viivyttelyä perustellaan hinnalla ja hankaluudella. Kaikki vanha ja saastuttava pitäisi rakentaa uusiksi.

Moni teknologinen uudistus kuitenkin myös säästää rahaa. LeaseGreenin talous- ja rahoitusjohtaja Juho Rönnin mukaan esimerkiksi kiinteistöt kuluttavat noin 40 prosenttia kaikesta EU:sta käytetystä energiasta ja aiheuttavat 36 prosenttia hiilidioksidipäästöistä. EU:n mukaan lähes 75 prosenttia nykyisestä kiinteistömassasta on energiatehotonta.

Jospa siis ohjaisimme aktiivisia nuoria kiinteistöteknologian alalle, kiinteistöjen omistamisen ja kiinteistösijoittamisen pariin, joissa sitten on mahdollista tehdä päätöksiä energiatehokkaiden kiinteistöjen puolesta?

Tai innostaisiko vaikkapa myyntitykin työ maalämpöpumppuyrityksessä? Maalämpöpumppuja voidaan tehostaa käyttämällä niitä kesällä viilennykseen, mutta tämäkin toiminta on Suomessa vasta alussa, vaikka tekniikan puolesta siihen on kaikki edellytykset olemassa.

Öljylämmityksestä eroon pääsemiseksi kannattaisi ehkä hieman kampanjoidakin. Ruotsissa tässä asiassa ollaan selvästi pidemmällä.

Innostaisiko aerosolifysiikka tai pienhiukkastutkimus?

Uudenlaista teknologiaa tarvitaan jatkossa edelleen ja kaikki teknologia vaatii kehitystä. Kun nyt keksitään jotakin, se on kohta vanhanaikaista. Ympäristö- ja energiatekniikan parissa pääsee varmasti vaikuttamaan ympäristöasioihin. Miltä kuulostaisi vaikkapa Aalto-yliopiston energia- ja ympäristöteknologian perusopinnot, joihin sisältyy differentiaali- ja integraatioaskentaa, matriisilaskentaa, termodynamiikkaa, sähkömagnetismia, todennäköisyyslaskentaa ja diskreetin matematiikan perusteita?

Yksi ilmastotietoinen uravalinta löytyisi fysiikan ja aerosolifysiikan parista. Näillä opeilla pääsisi Ilmatieteenlaitokselle työskentelemään ilmastonmuutoksen, ilmakehä- ja ilmastomallinnuksen, ilmakehän pienhiukkastutkimuksen, ilmaston- ja säänmuokkauksen pariin.

Onneksi meillä on Suomessa hyvä koulujärjestelmä, joka voi mahdollistaa jokaiselle todellisen paikan vaikuttajana tulevaisuuden ympäristötietoisessa yhteiskunnassa.