Mikko - elämästä ja
työelämästä pudonnut
"Mikkohan se täällä onkin, mitäs Mikolle on käynyt?" ambulanssilla saapunut ensihoitaja kysyy Mäkkärin lattialla makaavalta resupekalta, jolla on koko pää veressä. Mikolla on pitkäksi kasvanut, ruma parta, eikä hiuksia ole varmasti leikattu moneen vuoteen. Ulkona on pakkasta teatterin mittarin mukaan 13,4 astetta. Mikolla on päällään verkkarit, joissa on iso reikä takareiden kohdalla ja löysä kollegepaita. Takkia, hanskoja tai pipoa hänellä ei ole. Kengissä on reikiä. Mikko ei meinannut pysyä tolpillaan ulkonakaan, hän istui hetken jäisellä katukivetyksellä, mutta lähti pakenemaan kylmää. Hoiperrellen hän suuntasi palava sätkä suussaan lähimpään lämpimään paikkaan ja veti itsensä oikoiseksi keskelle pikaruokalan lattiaa.
Mikko on aivan varmasti työtön. Hänellä ei kerta kaikkiaan voi olla työtä. Kuka
viitsisi katsella hänenlaistaan työyhteisössä? Onhan kortisto kuitenkin täynnä
toinen toistaan fiksumpia akateemisia työttömiä, jotka peittoaisivat Mikon
mennen tullen.
Mikon ikää on vaikea arvioida. Jos häneltä ajelisi hiukset ja parran, hän ei ehkä neljääkymmentä ainakaan kauheasti ylittäisi. Onko hänestä enää koskaan työmarkkinoille? Mitä hän maksaa yhteiskunnalle? Onko hänestä tullut taakka kuuliaisille veronmaksajille?
Mikko todennäköisesti saa toimeentulotukea, jos hän on sitä kyennyt byrokratian rattaissa ja tuiskeessaan hakemaan. Sitten vähän tikkausta ensiavussa sekä ambulanssi- ja maijaralleja sinne sun tänne. Siinä voisi äkkiseltään mainita olevan hänen kiinteät kustannuksensa kuukausittain. Kokonaissumma ei kuitenkaan ole niin pieni, kuin mitä aluksi näyttäisi.
Opetusministeriön laskelmien mukaan yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle 1,2 miljoonaa euroa. Mikon hinta riippuu toki siitä, koska hän on pudonnut yhteiskunnan kelkasta. Vaikuttaisi siltä, että aika varhaisessa vaiheessa, eli nuorena varmasti hänkin. Reilulla miljoonalla eurolla Mikko käy aika monta kertaa tikattavana ensiavussa.
Voisiko tämän miljoona euroa käyttää kuitenkin johonkin, joka oikeasti edistää Mikon pääsemistä takaisin työelämään? Arkijärjellä ajateltuna uskoisin, että jonkinlaista ohjausta elämään voisi saada jo muutamalla tuhannella eurolla. Asunnon hankkiminen voisi myös tuoda vakautta elämään. Katkaisuhoito ja muutama kannustava sana voisivat myös auttaa. Mutta eihän se niin mene. Sehän on niin kallistakin.
"Mikkohan se täällä onkin, mitäs Mikolle on käynyt?" ambulanssilla saapunut ensihoitaja kysyy Mäkkärin lattialla makaavalta resupekalta, jolla on koko pää veressä. Mikolla on pitkäksi kasvanut, ruma parta, eikä hiuksia ole varmasti leikattu moneen vuoteen. Ulkona on pakkasta teatterin mittarin mukaan 13,4 astetta. Mikolla on päällään verkkarit, joissa on iso reikä takareiden kohdalla ja löysä kollegepaita. Takkia, hanskoja tai pipoa hänellä ei ole. Kengissä on reikiä. Mikko ei meinannut pysyä tolpillaan ulkonakaan, hän istui hetken jäisellä katukivetyksellä, mutta lähti pakenemaan kylmää. Hoiperrellen hän suuntasi palava sätkä suussaan lähimpään lämpimään paikkaan ja veti itsensä oikoiseksi keskelle pikaruokalan lattiaa.
 |
| Kuva: www.nuortenkriisipiste.blogspot.com |
Mikon ikää on vaikea arvioida. Jos häneltä ajelisi hiukset ja parran, hän ei ehkä neljääkymmentä ainakaan kauheasti ylittäisi. Onko hänestä enää koskaan työmarkkinoille? Mitä hän maksaa yhteiskunnalle? Onko hänestä tullut taakka kuuliaisille veronmaksajille?
Mikko todennäköisesti saa toimeentulotukea, jos hän on sitä kyennyt byrokratian rattaissa ja tuiskeessaan hakemaan. Sitten vähän tikkausta ensiavussa sekä ambulanssi- ja maijaralleja sinne sun tänne. Siinä voisi äkkiseltään mainita olevan hänen kiinteät kustannuksensa kuukausittain. Kokonaissumma ei kuitenkaan ole niin pieni, kuin mitä aluksi näyttäisi.
Opetusministeriön laskelmien mukaan yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle 1,2 miljoonaa euroa. Mikon hinta riippuu toki siitä, koska hän on pudonnut yhteiskunnan kelkasta. Vaikuttaisi siltä, että aika varhaisessa vaiheessa, eli nuorena varmasti hänkin. Reilulla miljoonalla eurolla Mikko käy aika monta kertaa tikattavana ensiavussa.
Voisiko tämän miljoona euroa käyttää kuitenkin johonkin, joka oikeasti edistää Mikon pääsemistä takaisin työelämään? Arkijärjellä ajateltuna uskoisin, että jonkinlaista ohjausta elämään voisi saada jo muutamalla tuhannella eurolla. Asunnon hankkiminen voisi myös tuoda vakautta elämään. Katkaisuhoito ja muutama kannustava sana voisivat myös auttaa. Mutta eihän se niin mene. Sehän on niin kallistakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti